HT Laser Vieremä on Normetin Vuoden Toimittaja

HT Laserin Vieremän yksikkö on palkittu Normetin Supplier of the Year 2025 -tunnustuksella. Kolmen vuoden välein jaettava palkinto luovutettiin HT Laserille Normetin toimittajapäivillä Iisalmessa.

 

Oikealta vasemmalle: Joni Karivuori, Markus Lehti ja Sami Tiikkainen HT Laser Oy:ltä, Petri Puupponen, Jarno Vainikainen, Rauli Pääkkönen ja Susanna von Becker Normet Oy:ltä.

 

HT Laserilla ja Normetilla on takanaan pitkäaikainen yhteistyö, joka on vuosi vuodelta kehittynyt entistä tiiviimmäksi. Vuoden Toimittajaksi HT Laserin Vieremän yksikkö palkittiin mm. erinomaisen toimitusvarmuuden ansiosta sekä HT Laserin tarjoamasta tuesta laserhitsauksen hyödyntämisessä ja Normetin asiantuntijoiden kouluttamisesta menetelmäkehityksen saralla.

– Olemme äärimmäisen iloisia ja ylpeitä tästä tunnustuksesta. Palkinto on osoitus siitä, että monipuolinen ja pitkäjänteinen panostuksemme asiakassuhteisiin on pistetty merkille ja kantaa hedelmää, HT Laserin varatoimitusjohtaja ja Vieremän yksikönpäällikkö Sami Tiikkainen iloitsee.

 

HT Laserin varatoimitusjohtaja ja Vieremän yksikönpäällikkö Sami Tiikkainen ja Normetin Head of Subcontracting Petri Puupponen.

Tunnustusta juhlistettiin Vieremän yksikössä koko henkilöstön kesken juhlaruokailun merkeissä juhlapuheiden siivittämänä.

– Tämä palkinto on meidän koko porukan yhteinen saavutus emmekä olisi päässeet tähän pisteeseen ilman jokaisen panostusta. Haluan kiittää koko henkilöstöä loistavasta työstä. Kiitos myös yhteyshenkilöillemme Normetilla, joiden kanssa yhteistyö on ollut erinomaisen mutkatonta ja sujunut aina hyvässä hengessä, Tiikkainen jatkaa.

 

HT Laser Oy yrityksenä  

HT Laser on vuonna 1989 perustettu metalliteollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani. Erikoisosaamistamme ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet. Tarjoamme kokonaisvaltaisesti leikkauksen, särmäyksen, hitsauksen, laserhitsauksen, koneistuksen, 3D-metallitulostuksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut. Olemme teollisen laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen pioneeri ja alan johtavia toimijoita Suomessa.

HT Laser on asiakasta lähellä. Palvelemme kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa sekä lisäksi Ruotsissa ja Puolan Poznanissa. Olemme kasvava perheyritys, vuonna 2024 liikevaihtomme oli 69,7 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 400 teknologiateollisuuden ammattilaista.

Vuonna 2022 HT Laserille myönnettiin Vuoden Alihankkija –palkinto. Kaikkea toimintaamme ohjaavat sertifioidut, ISO 9001- ja ISO 14001 -standardien mukaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät. HT Laser on osa Teiskonen-konsernia.

www.htlaser.fi

HT Laser mittasi teräskennolevynsä ilmastovaikutuksia – vähäisempi materiaalinkulutus pienentää myös hiilijalanjälkeä

HT Laser on suorittanut valmistamastaan teräskennolevystä päästölaskentaprojektin, jossa verrattiin teräskennolevyn ilmastovaikutuksia kolmeen erilaiseen umpilevyyn. Laskennan suoritti Reforest Finland Oy. Projektissa laskettiin niin hiilijalanjälki kuin hiilikädenjälki, eli positiiviset ilmastovaikutukset. 

Projektissa verrattiin HT Laserin valmistamaa, kylmävalssatusta teräksestä tehtyä laserhitsattua teräskennolevyä 8 ja 10 millimetrin paksuisiin kuumavalssatusta teräksestä (S355) valmistettuihin umpilevyihin sekä 8 millimetrin paksuiseen alumiiniseen umpilevyyn. Teräskennolevyn jännityskestävyys vastaa 8 mm:n paksuista teräslevyä.

HT Laserin valmistamaa teräskennolevyä.

 

Kennolevyn hiilijalanjälkilaskenta rajattiin kattamaan valmistuksen päästöt (cradle-to-gate) mukaan lukien raaka-aineen hankinnan sekä kuljetukset ja valmistukseen kuluva sähkö sekä apuaineet. Umpilevyjen hiilijalanjälkilaskenta sisälsi raaka-aineen hankinnan sekä kuljetukset, sillä umpilevyt eivät vaadi jatkokäsittelyä muotoon leikkauksen lisäksi. Valmistuksen päästöistä rajattiin pois muotoon leikkaus sekä kennolevyjen että umpilevyjen kohdalla.

 

Teräskennolevyn hiilijalanjälki yli 65% pienempi verrattuna verrokkiumpilevyihin

Kennolevyn hiilijalanjälki on keskimäärin 44,975 CO2e/m2, kun jännityskestävyydeltään vastaavan teräksisen 8 mm:n umpilevyn (S355) hiilijalanjälki on 129,593 CO2e/m2 (kuva 1). Näin ollen hiilijalanjälki on teräskennolevyllä vähintään 65,3% pienempi, ja muiden verrokkiumpilevyn kohdalla ero on yli 70%. Suurin selittäjä pienemmälle hiilijalanjäljelle on materiaalin vähäisempi kulutus: verrattuna verrokkiumpilevyihin, kennolevyn materiaalinkulutus on keskimäärin 68 % vähäisempää.

 

 

”Moni asiakkaamme on jo vuosia valinnut umpilevymateriaalin sijaan teräskennolevymme erityisesti sen keveyden ansiosta: teräskennolevy keventää rakenteita huomattavasti, kun materiaalia käytetään merkittävästi vähemmän kestävyyden kärsimättä. Koska käytetty materiaali on levyissä suurin päästölähde, teräskennolevyn pienempi hiilijalanjälki oli odotettavissa. Tämän projektin myötä saimme vahvistuksen asialle ja tarkat luvut tukemaan asiakkaitamme valinnoissaan myös ilmastonäkökulmasta”, projektista vastannut HT Laserin hallituksen jäsen Sanna Teiskonen iloitsee.

 

Myös hiilikädenjälki, eli teräskennolevyn positiivinen ilmastovaikutus laskettiin

Hiilikädenjälki kuvaa palvelun positiivisia ilmastovaikutuksia verrattuna vaihtoehtoiseen palveluun. Projektissa kennolevyn hiilikädenjälki määriteltiin vertaamalla sen
hiilijalanjälkeä kolmen erilaisen umpilevyn hiilijalanjälkeen.

Keskimäärin kennolevyn positiivinen ilmastovaikutus, eli hiilikädenjälki, on 103,727 kg CO2e/m2. Tämä tarkoittaa, että kennolevyn hiilijalanjälki on keskimäärin 103,272 kg CO2e/m2 pienempi verrattuna umpilevyjen valmistukseen (kuva 2).

Hiilijalanjälkilaskenta perustuu GHG Protokollan Product Standardiin ja mittayksikkö on hiilidioksidiekvivalentti (CO2e), joka perustuu ilmaston lämpenemispotentiaaliin 100 vuoden aikajänteellä (GWP100), ja käsittää eri kasvihuonekaasujen ilmaston lämmittävän vaikutuksen.

 

Lisätietoja:

Sanna Teiskonen, HT Laser Oy:n hallituksen jäsen, sanna.teiskonen(at)htlaser.fi

 

Tietoja laskennasta

HT Laser valmistaa kennolevyä Keuruun ja Lappeenrannan yksiköissään, joten kennolevyn hiilijalanjälki määriteltiin näiden
kahden toimipaikan päästöjen keskiarvona. Laskenta perustuu HT Laserin ilmoittamiin raaka-ainemääriin per 1 m x 1 m levyä. Teräslevyjen on oletettu tulevan toimittajalta, jolta valtaosa teräslevyistä tulee. Teräslevyt tulevat Suomesta. Alumiininlevyn toimittajana on käytetty toimittajaa, jonka alumiinilevyt tulevat Itävallasta.

Kennolevyn valmistuksen sähkön ja suojakaasun kulutukset perustuvat HT Laser Oy:n suorittamiin mittauksiin Lappeenrannassa ja Keuruulla vuoden 2025 aikana. Tulevien kuljetusten päästöt on arvioitu käyttäen osittain toimittajien ilmoittamia kuljetusmatkoja ja osin oletettua kuljetusmatkaa tehtaan sijainnin perusteella.

Päästökertoimina on käytetty ensisijaisesti toimittajakohtaisia päästötietoja. Jos toimittajakohtaisia tietoja ei ole saatavilla, on käytetty
yleisiä päästökertoimia, jotka perustuvat alan keskiarvoihin. Sähkön päästöt on laskettu markkinaperusteisesti sähkön toimittajan ilmoittamalla tuotantojakaumalla sekä kansallisen jäännösjakaumaan mukaan (Energiavirasto, 2024) toimipisteiden erilaisten sähkösopimusten vuoksi. Sähkön elinkaaripäästöt on laskettu markkinaperusteisen tuotantojakauman mukaisesti tuotetun sähkön teknologian elinkaarikertoimen mukaan (IPCC, 2014). Suojakaasun päästökertoimet perustuvat toimittajan ilmoittamiin valmistuksen elinkaaripäästöihin. Kuljetusten päästöt on laskettu käyttäen yleisiä tonnikilometrikertoimia Defran tietokannasta (2024).

HT Laser mittasi käsilaserhitsauksensa päästöjä – tulos: käsilaserhitsauksen hiilijalanjälki yli 60% pienempi perinteisiin hitsausmenetelmiin verrattuna

HT Laser on suorittanut hitsausmenetelmien päästölaskentaprojektin, jossa verrattiin perinteisten hitsausmenetelmien ilmastovaikutuksia uuden sukupolven hitsausmenetelmään, käsilaserhitsaukseen. Laskennan suoritti Reforest Finland Oy. Projektissa laskettiin niin hiilijalanjälki kuin hiilikädenjälki, eli positiiviset ilmastovaikutukset. Käsilaserhitsauksen todettiin olevan päästöjen pienentämisen näkökulmasta selvästi paras vaihtoehto.

 

Eri hitsausmenetelmien hiilijalanjälkilaskenta rajattiin kattamaan hitsausprosessin päästöt (gate-to-gate) mukaan lukien hitsausprosessissa käytettävien lisäaineiden hankinta ja kuljetukset sekä energian käyttö. Laskenta rajattiin koskemaan vain valmistusprosessia, koska hiilikädenjäljessä vertailun kohteena on itse hitsausprosessi.

”Laskenta perustuu mm. HT Laserin viime vuosina (2023-2025) suorittamiin mittauksiin eri hitsausmenetelmien sähkön, suojakaasujen ja hitsauslangan kulutuksesta. Sen ansiosta saimme mahdollisimman tarkkaa tietoa juuri meillä suoritetun hitsauksen päästöistä”, projektista vastannut HT Laserin hallituksen jäsen Sanna Teiskonen kertoo.

 

Sekä sähkön, kaasun että lisäaineiden kulutus on käsilaserhitsauksessa pienempää

Laskennan tuloksena käsilaserhitsauksen hiilijalanjäljeksi saatiin 0,222 kg CO2e per hitsattu metri. Verrattuna TIG-hitsaukseen käsilaserhitsauksen hiilijalanjälki on 62 % pienempi ja verrattuna MIG/MAG-hitsaukseen hiilijalanjälki on jopa 70% pienempi. Verrattuna perinteisiin hitsausmenetelmiin käsilaserhitsauksessa sekä sähkön, kaasun että lisäaineiden kulutus on pienempää, joka näkyy myös pienempinä päästöinä. Erityisesti lisäaineiden kulutus on pienempää käsilaserhitsauksessa, jolloin myös lisäaineiden päästöt ovat 95 % pienemmät verrattuna perinteisiin menetelmiin.

Kuvassa 1 on esitettynä hitsausmenetelmien päästövertailu päästölähteittäin.

 

Käsilaserhitsauksella positiivisia ilmastovaikutuksia verrattuna perinteisiin hitsausmenetelmiin

Lisäksi laskettiin hiilikädenjälki, joka kuvaa palvelun positiivisia ilmastovaikutuksia verrattuna vaihtoehtoiseen palveluun. Käsilaserhitsauksen hiilikädenjälki on määritelty vertaamalla sen hiilijalanjälkeä perinteisiin MIG/MAG- ja TIG-hitsausmenetelmiin. Hiilikädenjälki on HT Laserin ja Reforest Finlandin laskennan mukaan keskimäärin 0,440 kg CO2e per hitsattu metri. Tämä tarkoittaa, että käsilaserhitsauksen hiilijalanjälki on 0,440 kg CO2e/hitsattu metri pienempi verrattuna perinteisiin hitsausmenetelmiin. Verrattuna TIG-hitsaukseen käsilaserhitsauksen hiilikädenjälki on 0,363 kg CO2e/hitsattu m ja verrattuna MIG/MAG-hitsaukseen käsilaserhitsauksen hiilikädenjälki on 0,516 kg CO2e/hitsattu m.

”Olemme erittäin iloisia, että palveluvalikoimassamme jo laaduntuottokyvyn ja tehokkuudenkin puolesta läpilyöneen käsilaserhitsauksen hiilijalanjälki todennettiin projektin avulla näinkin paljon pienemmäksi verrattuna perinteisiin menetelmiin. Käsilaserhitsauksen positiivinen ilmastovaikutus on hyvä uutinen erityisesti asiakkaillemme, joille kestävän kehityksen edistäminen on tärkeä osa liiketoiminnassa tehtäviä valintoja”, Teiskonen jatkaa.

Kuvassa 2 on esitetty käsilaserhitsauksen hiilikädenjälki vrt. verrokkimenetelmiin.

 

Lisätietoja

Sanna Teiskonen, HT Laser Oy:n hallituksen jäsen, sanna.teiskonen(at)htlaser.fi

 

Tietoja laskennasta

Hiilijalanjälkilaskenta perustuu GHG Protokollan Product Standardiin ja mittayksikkö on hiilidioksidiekvivalentti (CO2e). Laskenta perustuu HT Laser Oy:n tammikuussa 2025 suorittamiin mittauksiin eri hitsausmenetelmien sähkön, suojakaasujen ja hitsauslangan kulutuksesta. Suojakaasujen ja hitsauslangan tulevan logistiikan päästöt on arvioitu käyttäen osittain toimittajien ilmoittamia kuljetusmatkoja ja osin arvioitua kuljetusmatkaa. Päästökertoimina on käytetty ensisijaisesti toimittajakohtaisia päästötietoja. Jos toimittajakohtaisia tietoja ei ole saatavilla, on käytetty yleisiä päästökertoimia, jotka perustuvat alan keskiarvoihin.

Lisätietoja laskennassa käytetyistä tiedoista: Kimmo Naukkarinen, HT Laser Oy, kimmo.naukkarinen(at)htlaser.fi

HT Laser Oy on määrittänyt hiilijalanjäljen yhteistyössä Reforest Finland Oy:n kanssa. Reforest Finland Oy vakuuttaa, että laskenta tarjoaa, tämän hetken parhaaseen tietoon pohjautuen, oikeudenmukaisen kuvan palvelun hiilijalanjäljestä yllä kuvatun metodologian mukaisesti. Reforest Finland Oy vakuuttaa, että laskenta on suoritettu huolellisuutta ja tarkkuutta noudattaen.

HT Laser Oy – 35 vuotta teräksenlujaa toimintaa

HT Laser sai alkunsa vuonna 1989, kun yrityksen perustaja Hannu Teiskonen päätti Tekesin (nyk. Business Finland) innoittamana tarttua haasteeseen ja kokeilla jotain mitä Suomessa ei oltu vielä teollisessa mittakaavassa tehty: työstää metallia laserteknologialla.

1990-luvulla toiminta keskittyi laser- ja vesileikkauksen lisäksi laserhitsaukseen, joissa kaikissa toimimme alan edelläkävijöinä. Melko pian perässä seurasivat myös perinteinen hitsaus ja koneistus. 2010-luvun loppupuolella mukaan tulivat pintakäsittelyn palvelut jauhemaalauksen muodossa sekä 3D-metallitulostus. 2020-luvun aikana taas on investoitu merkittävästi eritoten hitsausautomaatioon ja käsilaserhitsaukseen.

”Jalostusketjumme ovat kautta historiamme kehittyneet asiakkaidemme tarpeiden mukana. Meillä on asiakkuuksia, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuosikymmeniä. Yhtenä avaintekijänä asiakkuuksien säilymisessä on varmasti ollut se, että olemme vastanneet heidän kehittyviin tarpeisiinsa tuomalla aina uusia työvaiheita ja menetelmiä valikoimaamme. Tänä päivänä asiakkaamme saavat meiltä saman katon alta sujuvasti ja lyhyellä toimitusajalla kokoonpantuja ja pintakäsiteltyjä komponentteja, tuotekehitystukea unohtamatta”, HT Laserin hallituksen puheenjohtaja Hannu Teiskonen summaa.

 

Jatkuvaa kehitystä juuria unohtamatta

Aluksi HT Laser, silloin vielä virallisesti HT Lasertekniikka Oy, toimi yksinomaan Keuruulla. Vuosikymmenien aikana toiminta on laajentunut ympäri Suomen ja nykyisellään yksiköitä on Suomessa seitsemän: Keuruulla, Kaarinassa, Lappeenrannassa, Tampereella, Vaasassa, Torniossa ja Vieremällä. Kaikki yksiköt ovat hitsaavia yksiköitä, mutta jokaisella yksiköllä on oma profiilinsa, joka on vuosien varrella muovautunut kunkin yksikön avainasiakkaiden tarpeiden pohjalta.

2010-luvun alussa laajensimme toimintaamme myös Puolan Poznaniin, jossa toiminta on erikoistunut vaativiin hitsattuihin rakenteisiin. 2020-luvun alussa laajennuimme Ruotsin suuntaan, jonne palkkasimme tuolloin ensimmäisen paikallisen edustajan perustamaan Ruotsiin oman myyntitoimintonsa.

Maantieteellisesti laajalle levittäytyminen lähelle asiakkaitamme ja kattava palveluvalikoimamme ovat tuoneet tulosta: olemme kasvaneet tasaisesti ja työllistämme tätä nykyä yli 450 ammattilaista, jotka edustavat pariakymmentä eri kansallisuutta. Liikevaihtomme vuonna 2023 oli 78,2 miljoonaa euroa. Olemme edelleen 100-prosenttisen suomalaisomisteinen perheyritys ja osa Teiskonen-konsernia. Vuonna 2019 HT Laser voitti valtakunnallisen Vuoden Yrittäjä -palkinnon ja vuonna 2022 saimme Vuoden Alihankkija –palkinnon. Kaikkea toimintaamme ohjaavat sertifioidut, ISO 9001- ja ISO 14001 -standardien mukaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät.

”Ennakkoluulottoman kehittymismentaliteetin ja kasvuun pyrkimisen keskelläkin olemme pitäneet tiukasti kiinni niistä vahvuuksistamme, joista meidät on alusta alkaen tunnettu: toimitusvarmuus, laatu, lyhyet läpimenoajat, asiakaskeskeisyys ja ketteryys sekä edelläkävijyys uusissa teknologioissa. Viimeisen 10 vuoden aikana uutena kilpailuvalttina ovat nousseet kestävän kehityksen teemat ja niiden parissa tekemämme laskenta- ja kehitystyö, jota asiakkaamme arvostavat ja koko ajan kasvavissa määrin meiltä toivovat”, HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehti sanoo.

 

35-vuotisjuhlia vietetään työn merkeissä

”Kolmenkymmenenviiden toimintavuoden saavuttaminen on hieno merkkipaalu ja osoitus siitä, että asioita on tehty oikein. Voisi kai sanoa, että metalliteollisuuden moniottelija on nyt siirtynyt ikämiessarjaan”, Lehti naurahtaa.

Juhlavuoden kunniaksi koostimme videon, joka sisältää historian havinaa 90-luvun alkutaipaleeltamme ja yhteenvedon siitä, missä olemme nyt. Katso video alta:

 

Johanna Nukalasta HT Laserin talousjohtaja 1.12.2024 alkaen

 

Johanna Nukala (KTM) on nimitetty HT Laser Oy:n talousjohtajaksi (CFO) 1.12.2024 alkaen.

Tehtävässään Nukala raportoi HT Laser Oy:n toimitusjohtaja Markus Lehdelle.

Nukala on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta, jolla on laaja työkokemus useilta aloilta. Heinäkuusta 2022 lähtien hän on toiminut vaativien teräsratkaisujen valmistamiseen erikoistuneen JTK Power Groupin talousjohtajana. Aiemmin hän on toiminut Rinta-Joupin Autoliikkeen talousjohtajana sekä Lillbacka Groupilla useissa eri taloushallinnon ja johtamisen tehtävissä. Nukala tulee työskentelemään Härmästä käsin.

 

Johanna Nukala.

 

Lisätietoja

Markus Lehti

Toimitusjohtaja, HT Laser Oy & Elekmerk Oy

markus.lehti(at)htlaser.fi

+358 50 406 0354

 

HT Laser Oy yrityksenä

HT Laser on vuonna 1989 perustettu metalliteollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani. Yrityksen erikoisosaamista ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet. HT Laser tarjoaa kokonaisvaltaisesti leikkauksen, särmäyksen, hitsauksen, laserhitsauksen, koneistuksen, 3D-metallitulostuksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut. HT Laser on teollisen laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen pioneeri ja alan johtavia toimijoita Suomessa.

HT Laser palvelee kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa (Jyväskylä, Kaarina, Keuruu, Lappeenranta, Tampere, Tornio, Vaasa, Vieremä), Ruotsissa sekä Puolan Poznanissa. HT Laser on Teiskonen-konserniin kuuluva perheyritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 78,2 miljoonaa euroa. HT Laser työllistää tällä hetkellä yli 400 teknologiateollisuuden ammattilaista.

Vuonna 2022 HT Laserille myönnettiin Vuoden Alihankkija –palkinto. Yrityksen kaikkea toimintaa ohjaavat sertifioidut, ISO 9001- ja ISO 14001 -standardien mukaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät.

www.htlaser.fi

Olemme mukana Formnext-messuilla Frankfurtissa 19.-22.11.2024

 

Ainetta lisäävän valmistuksen toimijat kokoontuvat jälleen 19.-22.11.2024 Saksan Frankfurtiin Formnext-messuille. Formnext kokoaa yhteensä jopa 850 näytteilleasettajaa ja yli 32 000 messukävijää ympäri maailman saman katon alle, jonka myötä Frankfurt toimii messuviikon ajan todellisena ainetta lisäävän valmistuksen globaalina keskuksena.

Myös meillä on ilo olla mukana messuilla: HT Laserin löydät yhteistyökumppanimme SSAB:n osastolta D79 hallista 12.0. 

Ainetta lisäävän valmistuksen asiantuntijamme Antti Kivelä on paikalla SSAB:n osastolla tiistaina ja keskiviikkona 19.-20.11. klo 13:30-18:30 sekä torstaina 21.11. klo 8:30-13:30.

Lisäksi messuilla ovat keskiviikon ajan tavattavissa 3D-tulostuksen liiketoimintajohtaja Sanna Teiskonen ja HT Laser Ruotsin maa- ja myyntipäällikkö Joachim Eresjö.

Nähdään Formnextissä!

Olemme mukana Elmia Subcontractor 2024 -messuilla

Tavataan Elmia Subcontractorissa!

On taas se aika vuodesta, kun Ruotsin Jönköpingissä kokoonnutaan teollisuuden alihankinnan parissa!

12-14. marraskuuta 2024 järjestettäviltä messuilta löytyy tuttuun tapaan myös HT Laserin osasto numerolla A02:14.

Messuilla tavattavissa ovat HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehden lisäksi Ruotsin myyntitiimistämme maa- ja myyntipäällikkö Joachim Eresjö, tekninen myyjä Conny Ahlenius sekä tilauskäsittelijä Päivi Hakala.

Osastollamme voit tutustua muun muassa laserhitsauksen saloihin: löydät osastolta säiliön, jossa on omin silmin verrattavissa laserhitsauksen työnjälki muihin hitsausmenetelmiin. Asiantuntijamme kertovat mielellään lisää siitä, millaisia etuja laserhitsauksella voidaan saavuttaa ja voisiko laserhitsaus soveltua myös juuri teidän tuotteisiinne.

Nähdään messuilla!

Olemme mukana teollisuusmessuilla Kiirunassa 6.-7. marraskuuta

 

HT Laser osallistuu EuroExpo IndustriMässa -tapahtumaan Pohjois-Ruotsin Kiirunassa 6.-7. marraskuuta.

Messut ovat avoinna kello 8-16 ja tapahtumapaikkana toimii Arena Arctica.

Tule vierailemaan osastollamme ja kuulemaan lisää esimerkiksi käsilaserhitsauksen mahdollisuuksista!

Paikalla messuilla on tekninen myyjämme Conny Ahlenius ja HT Laser Tornion yksikönpäällikkö Juha Riihimäki.

Teollisuusmessuille on ilmainen sisäänpääsy ja voit hankkia lippusi ennakkoon täältä.

Nähdään Kiirunassa!

Olemme mukana Alihankintamessuilla!

Alihankinta-messut tulevat taas 1.-3. lokakuuta! Tuttuun tapaan HT Laserin löytää osastolta A234, jossa edustamme yhdessä sisaryhtiömme Elekmerkin kanssa.

Tänä vuonna messuosastomme teemana on laserhitsaus ja sen mahdollistamat kustannussäästöt. Tule poikkeamaan osastollamme kahvikupposella, niin esittelemme millaisia hyötyjä laserhitsauksesta voi juuri teille olla!

Osastoltamme löytyy myös laserhitsattu säiliö, jonka avulla eri hitsausmenetelmien hitsijälkeä on helppo vertailla keskenään. Tule tutustumaan!

HT Laser Alihankintamessuilla vuonna 2023.

Paikalla messuilla on myös 3D-metallitulostuksemme ammattilaiset, jotka tuovat mukanaan uusimmat innovaatiot vähäpäästöisten tulostusjauheiden saralla. Voisiko ainetta lisäävä valmistus olla vaihtoehto perinteisten tuotantomenetelmien rinnalla myös teillä? Tästä voimme keskustella lisää osastollamme!

Alihankintamessut ovat kävijöille ilmaiset, kun rekisteröityy ennakkoon. Sen voit tehdä täällä. Lisätietoja messuista löydät Alihankinnan sivuilta.

Tavataan 1.-3. lokakuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa!

Mikko Oravasta HT Laser Tampereen uusi yksikönpäällikkö

Mikko Orava on palkattu HT Laser Oy:n Tampereen tehtaan uudeksi yksikönpäälliköksi. Orava aloittaa tehtävässä nykyisen yksikönpäällikön Juha Haapasaaren siirtyessä uusiin tehtäviin talon ulkopuolella.

Konepajateollisuus on alana Oravalle tuttu, sillä viimeiset kuusi vuotta hän on vetänyt tuotanto- ja tehdastoimintoja Pirkanmaan alueella. Koulutukseltaan Orava on tuotantotalouden diplomi-insinööri.

”Erilaisten asioiden kehittäminen ja jatkuva parantaminen on aina ollut osa työtäni ja tämä varmasti jatkuu myös tulevassa toimessani. Olen iloinen, että myös HT Laser panostaa jatkuvaan kehitykseen – siitä hyvänä esimerkkinä toimii uuden ison hitsausrobotin hankinta, jonka alkuvuodesta 2025 saamme tänne Tampereelle käyttöön”, Orava kommentoi.

Mikko Orava.

Yksikönpäällikön saappaat siirtyvät Oravalle lopullisesti syyskuun 2024 lopussa. Aivan tyhjältä pöydältä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa, sillä hän on ehtinyt tehdä tuttavuutta HT Laserin toimintoihin ja henkilöstöön jo muutaman viikon ajan perehtyessään tehtäväänsä nykyisen yksikönpäällikön johdolla.

”Siirtyminen uuteen rooliin on käynyt sujuvasti, kun olen saanut rauhassa tutustua talon toimintatapoihin, tiimiini ja asiakkaisiin. Tästä on hyvä ja luottavainen olo jatkaa yksikön vetovastuussa”, Orava summaa tunnelmiaan uuden äärellä.

Toivotamme menestystä tehtävän hoitamiseen Mikolle ja kiitämme Juhaa hyvästä työstä Tampereen yksikön johtamisessa!

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Markus Lehti, markus.lehti@htlaser.fi