HT Laser Vuoden Alihankkija 2022

 

Suomen Osto- ja logistiikkayhdistys LOGY ry:n lehdistötiedote 27.9.2022

 

Vuoden Päähankkijaksi on valittu iLOQ ja Vuoden Alihankkijaksi HT Laser

 

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on myöntänyt palkinnot vuoden 2022 Päähankkijalle ja Alihankkijalle. Tunnustukset julkistettiin 27.9.2022 Alihankinta-messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Palkinnot luovuttivat LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Tomi Parmasuo ja LOGYn hallituksen puheenjohtaja Janne Lehtimäki.

 

Vuoden Alihankkija: HT Laser Oy

Vuoden 2022 Alihankkijan palkinto myönnettiin HT Laser Oy:lle. HT Laser on suomalainen perheyhtiö, jolla on jo yli 30 vuoden kokemus vaativien ohutlevyrakenteiden toimittamisesta asiakkailleen. Yrityksen kannattavan kasvun taustalla on vahva investointiohjelma ja erinomainen palvelu, josta yritys on saanut tunnustusta niin asiakkailtaan kuin muilta sidosryhmiltä.

HT Laser hakee vahvaa kasvua suoran viennin osuuteen, mitä tukevat mm. Puolan maayhtiö ja Ruotsiin hiljattain nimitetty maa- ja myyntipäällikkö.

Sosiaalinen vastuu, kestävä kehitys ja turvallisuus ovat yrityksen toiminnassa tärkeässä asemassa. Metalliteollisuuden tuotannolliseksi yritykseksi naisten osuus henkilöstöstä on verrattain suuri ja edelleen kasvussa. Yhtiö vastaa ilmastohaasteeseen mm. erittäin korkealla kierrätysasteella sekä ilmastopäästöjen mittaamisella ja vähentämisellä.

Vuoden Alihankkijan palkinnon vastaanotti HT Laserin toimitusjohtaja Markus Lehti. ”LOGYn huomionosoitus on perinteikäs ja arvostamme sen hyvin korkealle. Palkinto on iso kunnia koko henkilökunnallemme”, Lehti kiitti.

_____________________________________________________________________________

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija -palkintoja on myönnetty vuodesta 1987 lähtien. Valinnat tekee LOGYn Alihankinnan palkintovaliokunta. Tunnustuksen tarkoituksena on edistää suomalaisen tuotannon kilpailukykyä tukevaa verkostoitumista.

 

Lue lisää LOGY ry:n tiedotteesta

Lue lisää Alihankinta-messujen uutisesta