Kuinka asiakkaamme arvioivat palveluitamme?

Teemme säännöllisesti asiakastyytyväisyyskyselyitä. Saimme kevään 2022 kyselyyn ennätysmäärän vastauksia, joista kiitollisina julkaisemme kyselyn tulokset sellaisinaan. Kiitos kaikille vastanneille!

Robotti-imuriarvonnassa onni suosi Jenniä, jolle on ilmoitettu asiasta, onneksi olkoon.

Toteutimme kyselyn Suomessa, osin puhelinhaastatteluina (ulkopuolinen toteuttaja) ja osin sähköpostitse lähetetyllä nettilomakkeella. Kyselyyn saattoi vastata nimellä tai nimettömänä.

Saimme yhteensä 124 vastausta. Tuloksia on verrattu kevään 2020 vastaavaan kyselyyn, johon saimme yhteensä 47 vastausta.

 

Kouluarvosana HT Laserin palveluista yleensä

Asteikolla 1-10…

Suosittelisitko HT Laserin palveluita? Kyllä / ei?

 

Olemme sitoutuneet jatkuvan kehittämisen ideaan

Saadun palautteen mukaan olemme hyvällä tiellä esimerkiksi henkilöstömme teknisen ammattitaidon ja asiakaspalveluhenkisyyden jatkuvan kehittämisen suhteen. Osaava henkilöstö onkin yksi strategiamme painopistealueista.

Sen sijaan kehityksemme palvelun vasteaikojen suhteen ei ole ollut toivottua. Merkittävin käytännön toimenpiteemme on tarpeisiimme räätälöidyn tarjousjonojen digitaalisen hallintatyökalun luominen. Sen avulla kehitämme asiakaspalveluprosessimme mitattavuutta, johdettavuutta ja hallintaa. Uusi vasteaikojen parantamiseen tähtäävä työkalu on otettu käyttöön kaikissa Suomen yksiköissä kevään/kesän 2022 aikana ja uskomme sen tulosten alkavan näkyä syksyllä 2022.

Käymme parhaillaan läpi yksikkökohtaisia ja avoimia palautteita poimiaksemme niistä asiat, joihin voimme vaikuttaa nopeasti. Palautteet tarjoavat tärkeää tietoa myös pidemmän tähtäimen kehitystyölle ja investointiohjelmamme suunnitteluun.

 

Kiitos luottamuksesta!

Markus Lehti
Toimitusjohtaja

 

HT Laser Oy yrityksenä 

HT Laser on vuonna 1989 perustettu teollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani. Erikoisosaamistamme ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut ja jalostetut leikkeet. Tarjoamme kokonaisvaltaisesti leikkauksen, särmäyksen, hitsauksen, laserhitsauksen, koneistuksen, 3D-metallitulostuksen, pintakäsittelyn, kokoonpanon ja tuotekehityksen palvelut. Olemme teollisen laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen pioneeri ja alan johtavia toimijoita Suomessa.

HT Laser on asiakasta lähellä. Palvelemme kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa (Jyväskylä, Kaarina, Keuruu, Lappeenranta, Tampere, Tornio, Vaasa, Vieremä), Ruotsissa sekä Puolan Poznanissa. Olemme kasvava perheyritys, vuonna 2021 liikevaihtomme oli 70 miljoonaa euroa. Työllistämme tällä hetkellä yli 400 teknologiateollisuuden ammattilaista.

HT Laserille myönnettiin vuonna 2019 Valtakunnallinen Yrittäjäpalkinto. Kaikkea toimintaamme ohjaavat sertifioidut, ISO:9001- ja ISO:14001 -standardien mukaiset laatu- ja ympäristöjärjestelmät. HT Laser on osa Teiskonen-konsernia.