HT Laserille Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2019

(Kuva: Aki Loponen)

HT Laserin perustajayrittäjä, hallituksen puheenjohtaja Hannu Teiskonen vastaanotti Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon vaimonsa Mia Kulmala-Teiskosen kanssa. Palkinnot jaettiin Yrittäjäpäivillä Lahdessa 19. lokakuuta. Palkittuja yrityksiä oli tänä vuonna neljä. Palkintolautakuntaan kuuluvat Suomen Yrittäjien, Fennian, Suomalaisen Työn Liiton ja Yksityisyrittäjäin Säätiön edustajat.

Palkintojen jaossa HT Laserin kohdalla nostettiin esiin erityisesti henkilöstömme merkittävä rooli uusien ideoiden synnyssä. Usein juuri sorvin ääressä keksitään miten jokin asia tai prosessi voidaan hoitaa paremmin. Näin asiakkaiden tarpeisiin löytyy uusia ratkaisuja ja niihin sovelletaan aikaisempia ideoita.

”Olemme totta kai otettuja ja kiitollisia tästä huomionosoituksesta. Arvostamme sitä suuresti. Vauhti on ollut hurjaa, alkuvuodesta saimme maakunnallisen yrittäjäpalkinnon ja nyt tunnustuksen valtakunnallisella tasolla. Tänä vuonna täytämme yrityksenä 30 vuotta, joten juhlan aihetta on nyt paljon”, kertoo Hannu Teiskonen.

Vuodesta 1968 lähtien jaetulla Valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla haluttiin alun perin korostaa yrittäjien merkitystä suomalaiselle talouselämälle. Palkitsemisperusteet ovat aina olleet yrityksen taloudellinen kannattavuus, elinvoimainen historia ja selkeä yrittäjävetoisuus. Lisäksi on haluttu kiinnittää huomiota johonkin erityispiirteeseen, esimerkiksi omaperäiseen ideaan, toimialan edelläkävijän rooliin, onnistuneeseen vientiavaukseen tai omistajanvaihdokseen. Tänä vuonna palkittavat yritykset olivat HT Laserin lisäksi Merima Oy, Rukakeskus Oy ja Tapojärvi Oy.

Katso HT Laserista tehty palkintovideo

Lue Suomen Yrittäjien tiedote aiheesta

Referenssi: HT Laser ja Elekmerk valmistivat päättäjille lahjoitetut 3D-metallitulostetut ilmastokynät

(Kuva: Helsingin Sanomat)

Helsingin Sanomat lahjoitti syyskuussa 2019 eduskunnalle ja G20-maiden johtajille “ilmastokynät”, joiden tarkoitus on pitää ilmastonmuutos mukana jokaista päätöstä allekirjoittaessa.

Kynien muste on tehty hiilidioksidista – ilmaston lämpenemistä kiihdyttävästä kasvihuonekaasusta – yhteistyössä Teknologian Tutkimuskeskus VTT:n kanssa.

Kynän muoto on toteutettu 3D-metallitulostamalla rungot kierrätetystä alumiinista sekä viimeistelemällä ne käsin. Kynät 3D-tulosti, koneisti ja kokoonpani HT Laser Oy Keuruulla. Kynien pintakäsittelyn ja lasermerkkauksen suoritti Elekmerk Oy, samoin Keuruulla. 3D-tulosteen teknisen suunnittelun toteutti Mecaplan Oy. Kynien valmistuksen tuottamat hiilidioksidipäästöt arvioitiin ja kompensoitiin osana projektia.

”3D-metallitulostus on uusi valmistusteknologia, johon olemme lähteneet Suomessa ensimmäisten joukossa mukaan. Valmistamamme 3D-tulosteet vievät nyt tärkeää ja ajankohtaista viestiä korkeimmille päättäjille niin Suomessa kuin maailmalla. Olen ylpeä ammattitaitoisesta henkilökunnastamme ja siitä, että saimme tuoda valmistusteknisen osaamisemme mukaan tähän ainutlaatuiseen hankkeeseen”, kertoo Matti Seppälä, HT Laserin ja Elekmerkin toimitusjohtaja.

Lue Helsingin Sanomien tiedote aiheesta

Katso ilmastonkyniin liittyvä video

Lisätietoja:

Sanna Teiskonen
Myynti, 3D-metallitulosteet
HT Laser Oy
sanna.teiskonen@htlaser.fi; p. +358 40 750 5525

Jukka Kotamäki
Yksikönpäällikkö
Elekmerk Oy
jukka.kotamaki@elekmerk.fi; p. +358 40 501 7799

HT Laser investoi Vaasan yksikköönsä

Metalliteollisuuden järjestelmä- ja komponenttitoimittaja HT Laser investoi vahvasti Vaasan tuotantoyksikköönsä kuluvan vuoden aikana

HT Laser Vaasaan asennetaan parhaillaan uutta kuitulaserleikkauskonetta (Trumpf TruLaser 3030 6 kW Fiber), joka tuplaa tehtaan laserleikkauskapasiteetin.

Vaasan tuotantoyksikössä laserleikataan ja jatkojalostetaan metalli-, teräs- ja alumiinilevyjä vahvuudeltaan 0,5–25 mm. Uusi valokuituteknologiaa hyödyntävä laserleikkauskone on aiempia tehokkaampi niin leikkausnopeuden kuin tuotannon energiankulutuksen kannalta. Tuotantokäytössä uuden koneen arvioidaan olevan elo-syyskuun vaihteessa.

Tehdyn koneinvestoinnin lisäksi HT Laser Vaasa on hiljattain laajentanut palveluvalikoimaansa hitsauksella.

”Laserleikkauksen ja särmäyksen lisäksi laajensimme hitsaukseen, kun asiakkaamme kysyi sitä meiltä. Toimitamme nyt loppuun saakka kokoonpantuja tuotteita. Olen tyytyväinen siihen, että kehitämme palveluitamme asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Tällä tiellä myös jatkamme”, kertoo HT Laser Vaasan yksikönpäällikkö Timo Wallius.

”Tunnistamme alueen energiaklusterin vedon ja vahvistamme jatkuvasti siihen liittyviä kumppanuuksiamme Vaasan seudulla. Asiakkaitamme on Pohjanmaan lisäksi myös muualla Suomessa. Suoraa vientiä meillä on esimerkiksi Saksaan. Uusinta uutta HT Laserilla on 3D-metallitulostus, jota pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme nyt myös HT Laser Vaasan kautta Pohjanmaan alueella.”

Investoinnit laserleikkaukseen ja hitsaukseen tuovat tehtaalle 2-3 uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä HT Laser Vaasassa työskentelee 15 henkilöä. Määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana.

HT Laserin tehdas sijaitsee Mustasaaressa Lintuvuoren teollisuusalueella. Yksikkö on perustettu 1990-luvulla Vaasaan, josta se muutti vuonna 2002 uusiin, yhtiölle rakennettuihin 1 200 m2 tuotantotiloihin Lintuvuoreen.

 

Avain rekrytointihaasteisiin: huolenpito henkilöstöstä ja avoin viestintä

Yksikönpäällikkö Timo Wallius on löytänyt tarvitsemansa työntekijät, mutta tunnistaa metallialaa vaivaavan työvoimapulan. HT Laser Vaasa tekee järjestelmällistä työtä osaavan henkilökunnan löytämiseksi ja viihtymiseksi. Yksiköstä osallistutaan messuille ja rekrytointitapahtumiin, työpaikka­ilmoittelussa hyödynnetään videoita ja työyhteisön arjesta kerrotaan innostavalla tavalla sosiaalisessa mediassa.

”Henkilökohtaisesti haluan pitää huolta siitä, että metalliala näyttäytyy turvallisena ja nykyaikaisena työympäristönä ja että jokaisen on kiva tulla aamulla töihin”, kertoo Wallius.

HT Laser palkittiin Vaasan nuorkauppakamarin järjestämässä Vuoden Työnantaja -kilpailussa kunniamaininnalla Vuoden kehitystarina 2018. ”Siitä kunnianosoituksesta olen aidosti ylpeä!”

 

Lisätietoja

Timo Wallius, yksikönpäällikkö
050-4499 302; timo.wallius@htlaser.fi

Matti Seppälä, toimitusjohtaja
040-3558 939; matti.seppala@htlaser.fi

 

Metallindustrins system- och komponentleverantör HT Laser investerar i år kraftigt i sin produktionsenhet i Vasa

I HT Laser Vasa installeras just nu en ny fiberlaserskärmaskin (Trumpf TruLaser 3030 6 kW Fiber) som fördubblar fabrikens laserskärningskapacitet.

Vid produktionsenheten i Vasa laserskärs och vidareförädlas 0,5–25 mm tjocka metall-, stål- och aluminiumplåtar. Den nya laserskärmaskinen utnyttjar fiberteknologi och är effektivare än de tidigare maskinerna både vad gäller skärhastigheten och produktionens energiförbrukning. Det uppskattas att den nya maskinen är i produktionsdrift vid månadsskiftet augusti–september.

Utöver maskininvesteringen har HT Laser Vasa nyligen kompletterat sitt tjänsteutbud med svetsning.

”Vi började tillhandahålla svetsning vid sidan av laserskärning och bockning efter att en kund hört sig för om detta hos oss. Vi levererar nu helt färdigmonterade produkter. Jag är nöjd med att vi utvecklar våra tjänster enligt kundernas behov. Det kommer vi att göra även i fortsättningen”, säger enhetschef Timo Wallius vid HT Laser Vasa.

”Vi identifierar dragkraften i områdets energikluster och stärker kontinuerligt våra partnerskap i anslutning till den i Vasaregionen. Förutom i Österbotten har vi kunder även på andra ställen i Finland. Vi exporterar produkter direkt till exempel till Tyskland. Det senaste hos HT Laser är metallutskrift i 3D som vi nu kan erbjuda våra kunder i Österbotten även via HT Laser Vasa.”

Investeringarna i laserskärning och svetsning skapar 2–3 nya arbetsplatser i fabriken. För närvarande har HT Laser Vasa 15 anställda. Antalet har ökat under det senaste året.

HT Lasers fabrik ligger i Fågelbergets företagsområde i Korsholm. Enheten grundades på 1990-talet i Vasa och flyttade 2002 till nya 1 200 stora m2 lokaler som byggts för företaget i Fågelberget.

 

Nyckeln till utmaningarna inom rekryteringen: omsorg om personalen och öppen kommunikation

Enhetschefen Timo Wallius har hittat de arbetstagare som han behöver, men han är medveten om bristen på arbetskraft i metallbranschen. HT Laser Vaasa arbetar systematiskt för att hitta kunnig personal och få personalen att trivas. Anställda vid enheten deltar i mässor och rekryteringsevenemang, i jobbannonseringen utnyttjas videoklipp och information om arbetsgemenskapens vardag sprids på ett inspirerande sätt i sociala medier.

”Personligen vill jag se till att metallbranschen känns som en trygg och modern arbetsmiljö och att var och en känner att det är roligt att komma till jobbet på morgonen”, säger Wallius.

HT Laser belönades med hedersomnämnandet Årets utvecklingsberättelse 2018 i tävlingen Årets arbetsgivare som ordnades av Vasa juniorhandelskammare. ”Den hyllningen är jag genuint stolt över!”

 

Mer information

Timo Wallius, enhetschef
tfn 050 4499 302; timo.wallius@htlaser.fi

Matti Seppälä, verkställande direktör
tfn 040 3558 939; matti.seppala@htlaser.fi

 

HT Laser mukana Rekry 2019 -tapahtumassa Kuopiossa 10.9.2019

HT Laser Vieremä on näytteilleasettajana Kuopion suuressa Rekry 2019 -tapahtumassa tiistaina 10.9.2019 klo 10-18 Kuopion musiikkikeskuksessa.

HT Laser Vieremä tuottaa teräsosia ja -komponentteja teollisuuden tarpeisiin. Tuotantoyksikkömme kasvu jatkuu tehtyjen investointien myötä ja haemme tehtaalle säännöllisesti ammattitaitoisia särmääjiä, koneistajia, koneoperaattoreita ja logistiikkatyöntekijöitä. Tällä hetkellä paiskimme hommia reilun 80 henkilön tiimillä.

Meillä on paikkoja auki tekijäihmisille – miehille ja naisille, läheltä ja kauempaa tulleille. Tarvittaessa koulutamme tehtävään ja hyödynnämme esim. oppisopimuskoulutusta.

Messuständillämme ovat osastovastaava/työsuojelupäällikkö Johanna Heikkilä ja HR-koordinaattori Liisa Kotanen, joilta saat lisätietoa HT Laser Vieremällä avoinna olevista mahdollisuuksista sekä HT Laserista työpaikkana. Voit tutustua meihin lisää myös Facebook-sivuillamme.

Tule juttelemaan ja varaa lyhyt henkilökohtainen tapaaminen jo etukäteen (johanna.heikkila@htlaser.fi)! Mukava päästä tutustumaan!

Tapahtumatietoa
Vapaa pääsy.
Sisäänkäynti: Kuopionlahdenkatu 23.
Maksuton pysäköinti Kuopionlahden kentällä koko tapahtuman ajan.
Tapahtuman puhujaksi on tulossa mm. Arman Alizad.

 

 

Tervetuloa! Tietoiskumme 3D-metallitulostuksesta Alihankinnan 2019 messuohjelmassa

 

HT Laserin ja Elekmerkin tietoiskut osana Alihankinnan messuohjelmaa

 

ti 24.9. klo 15-16; Myrsky, kokoustilat 2. krs
ke 25.9. klo 13.30-14.30; Blenheim, kokoustilat 2. krs

 

Materiaalia lisäävän valmistuksen menetelmät mahdollistavat muodoiltaan monimutkaisten kappaleiden optimoinnin ja valmistuksen. Jauhepetimenetelmässä metallijauhetta sulatetaan lasersäteellä kerroksittain kasvavaksi rakenteeksi. Metallitulostetut osat ja komponentit yleistyvät koneissa ja laitteissa kovaa vauhtia.

Tule kuulemaan 3D-metallitulostuksesta tuotantomenetelmänä – käytännönläheisesti ja case-esimerkkeihin pohjautuen.

Napakka tietoisku (n. 45 min) soveltuu erityisesti suunnittelijoille ja hankinnoista vastaaville. Saat tietoa mm. millaisiin sovelluksiin 3D-metallitulostaminen sopii, 3D-metallitulosteiden ominaisuuksista ja hinnoista, suunnittelussa huomioon otettavista seikoista sekä HT Laserin metallitulostuspalveluista. Molempien päivien tilaisuuksissa on sama sisältö.

Puhujat: Sanna Teiskonen (myyntipäällikkö, 3D-metallitulosteet) ja muita HT Laserin käytännön 3D-metallitulostusammattilaisia.

 

Ilmoittautuminen

Tietoiskuihin osallistuminen on maksutonta, mutta pyydämme ilmoittautumaan etukäteen

 

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

 

Lisätietoja:
Nea Kontoniemi
Markkinointijohtaja, HT Laser Oy
nea.kontoniemi@htlaser.fi
p. 050-355 4515

 

HT Laser palvelee läpi kesän

 

Tarkista lähimmän yksikkömme tilanne alta!

 

HT LASER KEURUU  avoinna koko kesän

HT LASER KAARINA avoinna koko kesän

HT LASER LAPPEENRANTA  kesätauko vkot 30-31

HT LASER TAMPERE  avoinna koko kesän

HT LASER TORNIO  kesätauko 29-30

HT LASER VAASA  kesätauko vkot 28-29

HT LASER VIEREMÄ  avoinna koko kesän

HT LASER POZNAN, PUOLA avoinna koko kesän

ELEKMERK avoinna koko kesän

 

Löydät yksiköiden yhteystiedot sivulta Yhteystiedot.

 

HYVÄÄ KESÄÄ!

HT Laser mukana hitsaustekniikkanäyttelyssä 24.-25.4.

Olemme näytteilleasettajana mukana hitsaustekniikkanäyttelyssä, joka järjestetään Suomen Hitsausteknillisen Yhdistyksen 70-vuotisjuhlavuoden päätapahtuman yhteydessä.

Juhlaseminaari järjestetään 24.-25.4. Kalastajatorpalla Helsingissä.

Esittelemme tilaisuuden osallistujille laserhitsausratkaisuja ja 3D-metallitulosteita.

 

Tapaamisiin SHY:n juhlaseminaarissa!

 

Ismo Tervamäki

Menetelmäkehityksen päällikkö, HT Laser Oy

p. +358 500 593 292

ismo.tervamaki@htlaser.fi